RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Esityslista 22.09.2026/Asianro 5
Lausuntopyyntö / Hietaharjunkankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavan ehdotusaineisto
Tekla 15.9.2026
366/10.02.02/2026
Valmistelija Tekninen johtaja Martti Ranta
Ilmatar Energy Oy:n hankekehitysyhtiö Ilmatar Kuortane Oy suunnittelee tuulivoimapuistoa, joka sijoittuu Kuortaneen kuntaan. Alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava, jonka perusteella voidaan myöntää rakentamisluvat tuulivoimayksiköiden rakentamiselle (AKL 77a§). Suunnittelualueelle suunnitellaan 12 tuulivoimalan rakentamista.
Kuortaneen ympäristölautakunta on kokouksessaan 1.9.2026 § 45 päättänyt asettaa Hietaharjunkankaan osayleiskaavan ehdotusaineiston nähtäville (ehdotusvaihe, AKL 65§ ja MRA 19§). Osayleiskaavan ehdotusaineisto pidetään nähtävillä 10.9.-9.10.2026 välisen ajan kunnan ilmoitustaululla ja internetsivuilla osoitteessa https://kuortane.fi/rakentaminen-ja-ymparisto/rakennusvalvonta/vireilla-olevat kaavat/
Kyseisellä alueella on yksityisteitä, joista osa on kunnan hoidossa ja osalle myönnetään kunnan avustusta tienhoitoon.
liite kaavakartta
lausuntopyyntö
Esittelijä Tekninen johtaja Martti Ranta
Päätösehdotus:
Tekninen lautakunta päättää, että se antaa seuraavan lausunnon; Tuulivoimayhtiön tulee käydä yksityisteiden laillisten omistajatahojen kanssa, tiekunnat, neuvottelut siitä, kuinka olemassa olevia teitä vahvistetaan siten, että ne kestävät raskaat tuulivoimaloiden rakentamiseen tarkoitettujen tavararekkojen aiheuttamat poikkeuksellisen raskaat kuljetukset ja kuinka niitä jatkossa hoidetaan.
Päätös:
Lisätietojen antaja Tekninen johtaja Martti Ranta martti.ranta@kuortane.fi 0400484838