Dynasty tietopalvelu
Kuortaneen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 09.11.2026/Asianro 5


Kokousasian teksti

 

Kuortaneen kunnan yhteiskäyttöisen sähköauton käytön jatkaminen ja leasingvuokrasopimuksen jatkaminen

 

Khall 9.11.2026    

459/02.08.00/2026  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Martti Ranta

 

 Asian tausta ja valmistelu

 

 Kuortaneen kunnalla on ollut henkilöstön yhteiskäytössä marraskuusta 2023 lähtien Škoda Enyaq 80x 4x4 Style iV -täyssähköauto, joka on hankittu Secto Automotive Oy leasingvuokrasopimuksella. Nykyinen sopimuskausi päättyy marraskuussa 2026.

 

 Sähköauton hankinta perustui vuonna 2022 tehtyyn valtuustoaloitteeseen sekä teknisen lautakunnan 26.4.2022 § 28 ja kunnanhallituksen 9.8.2022 § 147 päätöksiin. Hankinnan tavoitteena oli järjestää henkilöstön työtehtävien edellyttämä liikkuminen tarkoituksenmukaisesti sekä edistää kunnan henkilöstöpoliittisia, toiminnallisia sekä ilmasto- ja energiatehokkuustavoitteita.

 

 Leasingkauden päättyessä on arvioitu yhteiskäyttöautosta luopumista, nykyisen auton leasingvuokrasopimuksen jatkamista, uuden sähköauton hankkimista sekä nykyisen auton lunastamista kunnan omistukseen.

 

 Yhteiskäyttöauton toiminnallinen tarve

 

 Yhteiskäyttöautoa käyttävät erityisesti teknisen toimen viranhaltijat työtehtäviinsä liittyviin kiinteistö-, rakennus-, kunnossapito- ja valvontakohteiden tarkastuskäynteihin sekä muihin virkatehtävien edellyttämiin matkoihin. Auto on myös muiden kunnan työntekijöiden käytettävissä työtehtävien niin edellyttäessä.

 Autolla on ajettu noin 30 000 kilometriä kolmen vuoden aikana eli keskimäärin 10 000 kilometriä vuodessa.

 

 Teknisen toimen työtehtäville on ominaista, että työpäivän aikana tehdään useita lyhyitä, usein vain 1–2 kilometrin pituisia siirtymiä eri työkohteiden välillä. Näissä tehtävissä ajoneuvon käyttötarvetta ei voida arvioida yksinomaan vuosittaisten ajokilometrien perusteella.

 

 Erityisesti talviaikaan lyhyet ajomatkat aiheuttavat polttomoottoriautoille toistuvia kylmäkäynnistyksiä ja ajoneuvon kulumista. Työntekijän oman auton käyttö tällaisissa tehtävissä voi muodostua kohtuuttomaksi, kun kilometrikorvaus jää lyhyiden matkojen vuoksi vähäiseksi suhteessa ajoneuvon käyttöön ja rasitukseen.

 

 Kunnan yhteiskäyttöauto vähentää tarvetta käyttää työntekijöiden omia ajoneuvoja työtehtäviin, helpottaa työpäivän aikaisten siirtymien järjestämistä ja tukee työnantajan vastuullista henkilöstöpolitiikkaa.

 

 Ilmasto- ja energiatehokkuustavoitteet

 

 Kuortaneen kunta osallistuu Kestävät-ilmastoyhteistyöhön, jonka tavoitteena on edistää kuntien ilmasto- ja energiatehokkuustyötä. Esimerkiksi alueen kuntajohtajien ilmastofoorumin vuoden 2026 kokousaineistossa käsitellään muun muassa energiatehokkuuden huomioon ottamista julkisissa hankinnoissa, fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämistä sekä leasingratkaisujen hyödyntämistä energiatehokkuustoimenpiteissä.

 

 Yhteiskäyttöisen täyssähköauton käytön jatkaminen tukee näitä tavoitteita ja on konkreettinen osa kunnan vähäpäästöisen liikkumisen edistämistä. Ratkaisu tukee myös kunnan myönteistä työnantaja- ja ympäristökuvaa.

 Julkisissa ajoneuvohankinnoissa on lisäksi huomioitava ajoneuvo- ja liikennepalveluhankintojen ympäristö- ja energiatehokkuusvaatimuksia koskeva lainsäädäntö sen soveltamisalan mukaisesti.

 

 Taloudellinen tarkastelu ja vaihtoehdot

 

 Secto Automotive Oy on antanut 21.10.2026 päivätyt tarjoukset nykyisen Škoda Enyaq -sähköauton leasingvuokrasopimuksen jatkamisesta 12 tai 24 kuukaudella. Lisäksi yhtiö on antanut tarjouksen uudesta Škoda Enyaq 85x -sähköautosta 48 kuukauden leasingkaudelle sekä ilmoittanut nykyisen auton lunastushinnaksi 35 850 euroa sisältäen arvonlisäveron.

 

 Nykyisen auton 24 kuukauden jatkosopimuksen kuukausivuokra on 732,09 euroa sisältäen arvonlisäveron (583,34 euroa ALV 0%). Sopimuskauden vuokrat ovat yhteensä 17 570,16 euroa 24 kuukautta (14 000,16 euroa ALV 0%). Nykyisen auton 12 kuukauden jatkosopimuksen kuukausivuokra on 843,63 euroa (672,22 euroa ALV 0%), sopimuskauden vuokriksi muodostuu yhteensä 10 123,56 euroa (8 066,64 euroa ALV 0%). Lisäksi molemmissa vaihtoehdoissa maksettaviksi tulevat tarjouksen mukainen järjestelypalkkio, kuukausittaiset käsittelykulut sekä vakuutusmaksut.

 

 Uuden sähköauton 48 kuukauden leasingtarjouksen kuukausivuokra olisi 805,81 euroa sisältäen arvonlisäveron (642,08 euroa ALV 0%).

 

 Nykyisen auton jatkaminen kahdella vuodella mahdollistaa yhteiskäyttöauton toiminnan jatkumisen ilman uuden auton hankkimista ja uutta neljän vuoden sopimussitoumusta.

 

 Leasingpalveluun sisältyvät tarjouksen mukaisesti muun muassa määräaikaishuollot, normaalista kulumisesta aiheutuvat korjaukset sekä renkaiden uusiminen sopimuksen kilometribudjetin mukaisesti.

 

 Autosta luopuminen vähentäisi leasingkustannuksia, mutta lisäisi tarvetta käyttää työntekijöiden omia ajoneuvoja kunnan työtehtäviin. Tämän vaihtoehdon arvioinnissa tulee ottaa huomioon kilometrikorvausten (kilometrikorvaus Kunta-alan virka- ja työehtosopimukseen perustuen tällä hetkellä 0,55 euroa / kilometri) lisäksi henkilöstöön, työn organisointiin ja kunnan ympäristötavoitteisiin kohdistuvat vaikutukset.

 

 Kokonaisarvioinnissa nykyisen sähköauton leasingvuokrasopimuksen jatkaminen kahdella vuodella mahdollistaa alkuperäisen hankinnan tavoitteiden toteuttamisen jatkumisen ja säilyttää samalla mahdollisuuden arvioida auton käyttötarvetta uudelleen lyhyehkön sopimuskauden päättyessä.             

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

Päätösehdotus: 

Kunnanhallitus päättää

1) että Kuortaneen kunta jatkaa henkilöstön yhteiskäyttöisen täyssähköauton käyttöä. Ratkaisulla turvataan työtehtävien edellyttämät tarkoituksenmukaiset liikkumismahdollisuudet, vähennetään henkilöstön omien ajoneuvojen käyttötarvetta kunnan työtehtävissä sekä edistetään kunnan henkilöstöpoliittisia, toiminnallisia sekä ilmasto- ja energiatehokkuustavoitteita.

2) hyväksyä Secto Automotive Oy:n 21.10.2026 päivätyn tarjouksen nro S353776 mukaisen nykyisen Škoda Enyaq 80x 4x4 Style iV -sähköauton, rekisteritunnus LSL-192, leasingvuokrasopimuksen jatkamisen 24 kuukaudella kuukausivuokran ollessa 732,09 euroa (sis. alv 25,5 %) sekä tarjouksen mukaiset käsittely-, järjestely- ja vakuutuskustannukset. Sopimuksen lopulliset ajokilometrit ja lähtömittarilukema tarkistetaan vastaamaan toteutunutta käyttöä ennen sopimuksen allekirjoittamista. Tekninen johtaja valtuutetaan huolehtimaan sopimuksen täytäntöönpanosta ja allekirjoittamisesta.

 

Päätös: 

 

 

Lisätietojen antaja Tekninen johtaja Martti Ranta, martti.ranta@kuortane.fi, 0400 484 838