Dynasty tietopalvelu
Kuortaneen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.08.2026/Pykälä 122


Liitteet
Numero Otsikko
Liite 1Ta 27 laadinnan ohje
(pdf 236.00 kb)

Kokousasian teksti

 

Talousarvio vuodelle 2027 ja taloussuunnitelma vuosille 2028-2029

 

Khall 31.8.2026 § 122  

334/02.02.00/2026  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Jaana Salo

 

 Kuntalain 410/ 2015 §:n 110 mukaan; Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.

 

 Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.                           

 

Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan.

 

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota.

 

Kunnan talousarvion valmistelu kuuluu kuntalain (410/2015) 39 §:n mukaisesti kunnanhallituksen tehtäviin, Valmisteluun osallistuvat kunnan toimielimet ja viranhaltijat omilla tehtäväalueillaan kunnanhallituksen antamien ohjeiden pohjalta.

 

Toimielinten talousarvio- ja suunnitelmaesityksistä kootaan kunnanhallituksen ja valtuuston käsiteltäväksi talousarvio vuodelle 2027 ja taloussuunnitelma vuosille 2028-2029. 

 

Liite  Talousarvion laadintaohje

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan talousarvion laadintaohjeen ohjaamaan vuoden 2027 talousarvion ja vuosien 2028 - 2029 taloussuunnitelman valmistelua.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätietojen antaja Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki, teemu.puolijoki@kuortane.fi, 050 406 6645