Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 16.12.2022/Pykälä 75


 

As Oy Kuortaneen Koivuhovi, huoneiston B7 lainaosuus / Määräraha

 

Khall 28.11.2022 § 241 

 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Jaana Salo

 

 Kuortaneen kunta osti 8.8.2018 allekirjoittamallaan kauppakirjalla As Oy Kuortaneen Koivuhovin osakkeet 369-425, jotka oikeuttivat asunnon B 7 hallintaan. Kauppakirjassa sovittiin, että kunta ottaa vastattavakseen edellä mainittuihin osakkeisiin kohdistuvan osuuden yhtiölainasta.

 

 Ostohetkellä kunnan hankkiman huoneiston ostohinta oli pienempi ja yhtiölainaosuus vastaavasti suurempi kuin muissa samankokoisissa huoneistoissa. Yhtiö on perinyt osakkailta rahoitusvastiketta lainanhoitomenojen kattamiseksi kaikilta osakkailta saman verran per osake. Koska kunnan velkaosuus on ollut suurempi, ei kunnalta peritty rahoitusvastike ole riittänyt kattamaan kunnan osuutta lainanhoitomenoista.

 

 Yhtiön isännöitsijä ehdottaa, että kunnan rahoitusvastiketta korotetaan niin, että myös kunnan osuus velasta tulisi maksettua yhtiön velkakirjan lyhennysaikataulun puitteissa tai, että kunta lyhentäisi omaa lainaosuuttaan vastaamaan muiden samankokoisten huoneistojen lainaosuutta.

 

 Selkein vaihtoehto asian ratkaisemisksi on, että kunta maksaa lainaosuuden kokonaan pois. Samalla säästyvät rahoitusvastikkeeseen sisältyvät korkomenot.

 

 Yhtiön isännöitsijältä saadun tiedon mukaan kunnan lainaosuus per 30.12.2022 on 69.556,41 euroa. Lopullinen summa tarkistetaan vielä mahdolliset korkomuutokset huomioiden.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus
1) päättää lyhentää yhtiölainaosuuden kokonaan pois 31.12.2022
2) päättää esittää valtuustolle, että se myöntää As Oy Kuortaneen Koivuhovin osakkeiden 369-425 lainaosuuden lyhentämiseksi 70.000 euron määrärahan.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

 

Lisätietojen antaja Hallintojohtaja Jaana Salo, jaana.salo@kuortane.fi 040 5057 803

 

 

                         --------------

 

Kvalt 16.12.2022 § 75  

473/02.02.00/2022  

 

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.