Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.01.2023/Pykälä 274


 

Eduskuntavaalit 2023 / vaalilautakunnan nimeäminen

 

Khall 09.01.2023 § 274  

504/00.00.00.01/2022  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Jaana Salo

 

 Vuoden 2023 eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 2.4.2023. Vaalien ennakkoäänestysaika on 22.-28.3.2023. Vaaleissa sovelletaan vaalilakia (714/1998) sekä siihen edellisten eduskuntavaalien 2019 jälkeen tehtyjä muutoksia.

 

 Vaalilain 15 §:n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä (vähintään kolme). Kuortaneen kunnassa ei ole vaalilain tarkoittamia laitoksia, joihin tulisi erikseen nimetä vaalitoimikunta. Kunnan alueella sijaitseviin asumispalveluyksiköihin on mahdollista tilata kotiäänestys.

 

 Vaalilautakunnan jäsenten ja varajäsenten tulee edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Sekä jäsenten että varajäsenten poliittista edustavuutta tulee tarkastella erikseen. Myös tasa-arvolain soveltamisessa tarkastelu tehdään siten, että sekä jäsenissä että varajäsenissä on oltava naisia ja miehiä kumpiakin vähintään 40 %.

 

 Vaalilautakunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta ovat päätösvaltaisia kolmijäsenisinä. Lisäksi vaalilautakunta voi vaalilain 16 §:n mukaan ottaa avustavaa henkilöstöä sekä äänestyslippujen laskentaan että tietojärjestelmien käyttöön.

 

 Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä (Vaalilaki 15 §)

 

 Vuoden 2019 eduskuntavaaleihin nimettiin vaalilautakunta seuraavasti (Khall 21.1.2019 § 17);

 

-          pj. Jouni Uusipaasto, vpj. Päivi Yli-Isotalo sekä jäsenet Juhani Mäki-Maunus Pirkko Ahonpää ja Tuija Lindahl

 

-          kuusi varajäsentä sijaan tulo järjestyksessä Terttu Rajala, Jenni Koskela, Heikki Immonen, Elina Mäki-Hallila, Anita Santanen ja Jorma Saarimäki

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus nimeää vuoden 2023 eduskuntavaaleja varten vaalilautakuntaan viisi (5) jäsentä, ja valitsee heistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sekä valitsee tarpeellisen määrän varajäseniä siinä järjestyksessä, jossa he tulevat varsinaisten jäsenten sijaan.

 

Päätös: Kunnanhallitus päätti nimetä vuoden 2023 eduskuntavaalien vaalilautakuntaan varsinaisiksi jäseniksi Jouni Uusipaaston puheenjohtajaksi, Maria Vesterin varapuheenjohtajaksi, Tuija Lindahlin, Juhani Mäki-Maunuksen ja Jorma Saarimäen sekä varajäsenet sijaantulojärjestyksessä seuraavasti; 1. Tuomas Mikkola, 2. Virpi Ruismäki, 3. Heikki Immonen, 4. Annukka Salminen, 5. Anita Santanen

 

Lisätietojen antaja Hallintojohtaja Jaana Salo, jaana.salo@kuortane.fi, 040 5057 803