Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 15.02.2023/Pykälä 125



 

Ruonan koulun perusopetuksen siirtäminen Alvariin, esiopetuksen siirtäminen Ruonan koululle ja lähikoulun osoittaminen 1.8.2023 alkaen

 

Sivla 13.12.2022 § 104 

 

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja-rehtori

 

 Osana sivistyslautakunnan talousarvion valmistelua on kunnassa aloitettu viranhaltijatyönä varautuminen Ruonan koulun yhä pienenevään oppilasmäärään. Viranhaltijaselvittely on aloitettu sivistyslautakunnan talousarvion käsittelyn jälkeen ja siihen ovat osallistuneen sivistysjohtaja-rehtori, Alvarin rehtori, varhaiskasvatuspäällikkö sekä Ruonan koulun johtajaopettaja. Selvityksessa on valmisteltu neljä erilaista mallia perusopetuksen järjestämiseksi. Mallit on esitelty sivistyslautakunnalle, kunnan johtoryhmälle ja kunnanhallitukselle. Lisäksi niitä on käsitelty erikseen henkilöstön kanssa.             

 

 Jatkovalmistaluun on edennyt malli, jossa Ruonan koulun perusopetus siirtyy Alvarin kouluun ja koko kunnan esiopetus Ruonan kouluun. Esiopetuksen osalta päätös tehdään kahdeksi lukuvuodeksi ja järjestelyn jatkoa käsitellään seuraavan kerran keväällä 2025.             

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja-rehtori  

 

Päätösehdotus: Sivivistyslautakunta päättää, että työryhmä sivistysjohtaja-rehtori valmistelee laskelmat ja selvityksen siitä, mitä Ruonan koulun oppilaiden siirtäminen Alvarin kouluun ja esikoululaisten siirtäminen Ruonan kouluun 1.8.2023 alkaen merkitsee.

Lautakunta päättää myös seuraavasta aikataulusta ja toimintavoista valmisteluun liittyen.

-11.1.2023 järjestetään kuulemistilaisuus valtuustosalissa klo 18 alkaen

-1.2.2023 päättyy kirjallisten kannanottojen ja mielipiteiden jättöaika

Kuulemistilaisuudesta ja kannanottojen jättämisestä tiedotetaan kunnan kotisivuilla. Osana asian valmistelua suoritetaan lapsivaikutusten arviointi

-15.2.2023 sivistyslautakunta tekee asiasta päätöksen

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätietojen antaja Sivistysjohtaja-rehtori Sanna Koivisto, sanna.koivisto@edu.kuortane.fi, 040 5057804

 

 

 

       ---------

 

 

 

Sivla 15.02.2023 § 125  

460/12.00.00.00/2022  

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja-rehtori

 

 Ruonan koulussa on tällä hetkellä 17 perusopetuksen oppilasta ja 9 valmistavan opetuksen oppilasta. Ensi lukuvuonna oppilasmäärä tippuisi arvion mukaan 12 sitä seuraavana 8. Valmistavan opetuksen oppilaat siiryvät 1.8.2023 perusopetukseen ja heidän lähikoulu on Alvarin koulu.

 

      

Syyt Ruonan koulun oppilaiden siirtämiseen Alvarin kouluun ovat pedagogiset, sillä opetuksen järjestäminen ei olisi enää tasapuolista ja tarkoituksenmukaista. Ruonan koulun oppilaiden mukana Alvariin siirtyvät myös Ruonan koulun opettajat.                                                        

 

Oppilaille ja huoltajille on tehty lapsivaikutusten arvionti. Päällimmäisenä oppilaiden vastauksissa nousee esiin huoli siitä, että ollaan siirtymässä pienestä koulusta isoon kouluun sekä se, miten työrauha pysyy isossa kolussa ja millaisiksi kaverisuhteet muodostuvat. Myös koulukiusaaminen arvelluttaa oppilaita Muutokseen liittyy monenlaisia tunteita, joista päällimäisenä on jännitys.

 

 Huoltajien vastauksissa korostuu se, että koulukiusaamisen puuttuminen, hyvät kaverisuhteet sekä laadukas opetus ovat tärkeintä lasten koulunäynnissä. Huolta aiheuttaa myös koulumatkojen muuttuminen sekä muutos pienestä koulusta isoon kouluun.

 

 ---

 

 Ruonan koulun perusopetuksen ja valmistavan opetuksen oppilaiden siirtyessä Alvarin kouluun nousee koulun oppilasmäärä. Tästä syystä esikoululaiset on tarkoituksenmukaista siirtää Ruonan koulun tiloihin kahdeksi lukuvuodeksi.

 

 Esikoululaisten siirtämisetä Ruonan kouluun puoltaa se, että koulun tilat sopeutuvat erinomaisesti myös esiopetuksen järjestämiseen.  Toiminnan jatkamista Ruonalla arvioidaan seuraavan kerran keväällä 2025.Esikoululaisia on tällä hetkellä 29 ja ensi lukuvuonna arvion mukaan 31.

 

 Jatkossa esiopetusta täydentävää varhaiskasvatusta (apip) tullaan tarjoamaan Ruonan koululla, päiväkodin Leppiksen ryhmässä, Mäyryn ryhmisekssä, Ylijoen ryhmiksessä tai apipissa sekä vuorohoidon osalta päiväkoti Kuperkeikassa.

 

 Muutoksen taloudlliset vaikutukset ovat vuositasolla kahden luokanopettajan palkka (arvio 125 000 euroa) mutta samalla koulukuljetuskustannuksen nousevat arviota 3 000 euroa.

 

 ---

 

 Elokuusta 2023 alkaen Kuortaneella toimii kaksi perusopetuksen alakoulua ja tässä yhteydessä onkin tarkoitukenmukaista osoittaa oppilaiden lähikoulu 1.8.2023 alkaen. Seinäjoentien etepuolella/ Sarvinevantien länsipuolella asuvien lasten lähikouluksi osoitetaan Ylijon koulu ja Seinäjoentie pohjoispuolella/Sarvinevantien itäpuolella asuvien Alvarin koulun. (karttaa liitteenä) Muilta osin sivistyslautakunnan 18.2.2021 vahvistamat oppilaaksi oton kriteerit ova edelleen voimassa ja huoltajilla on oikeuas anoa toissijaista koulupaikkaa.

 

 ---

 

 Sivistyslautakunta järjesti asiasta kuulemistilaisuuden 11.1.2023 Kuulemistilaisuudessa esiteltiin Ruonan koulun oppilasennuste,pedagogiset perusteet, valmistelun vaiheet, Alvarin koulun tilanne, muutokset esikoululaisten toiminnassa sekä taloudelliset vaikutukset.

 

 Muistio kuulemistilaisuudesta sekä siellä esitetty materiaali on asiakohdan liitteenä.

 

 Lisäksi kuntalaisilla oli mahdollisuus jättää asiasta kirjalliset kannanottot 1.2.2023 klo 15 mennessä toimittamalla ne kunnan kirjaamoon. Määräaikaan mennessä ei ole saapunut yhtään kannanottoa.

 

Liitteet Muistio kuulemistilaisuudesta 11.1.2023 

Kuulemistilaisuudessa esitelty materiaali

Koulukartta

Lapsivaikutusten arviointi - oppilaat 

Lapsivaikutusten arviointi - huoltajat

Oppilaaksi oton kriteerit

 

Esittelijä Sivistysjohtaja-rehtori Sanna Koivisto

 

Päätösehdotus: Sivistyslautakunta päättää:

1. Siirtää Ruonan koulun perusopetuksen 1.8.2023 alkaen Alvarin kouluun
2. Keskittää esiopetuksen Ruonan koululle 1.8.2023-31.7.2025
3. Vahvistaa Kuortaneen kunnan oppilaaksi oton kriteerit (lähikoulun määrääminen)

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätietojen antaja Sivistysjohtaja-rehtori Sanna Koivisto, sanna.koivisto@edu.kuortane.fi, puh 040 5057804