Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 15.05.2023/Pykälä 82


 

Lisämääräraha yleishallinnon tulosalueelle markkinoinnin kehittämiseen vuodelle 2023

 

Khall 02.05.2023 § 345 

 

 

 

Valmistelija Viestintäkoordinaattori Tuomas Ojajärvi

 

 Markkinointi- ja viestintäbudjettiin on vuodelle 2023 varattu rahat vuoden 2024 markkinointikampanjan suunnitteluun ja toteuttamiseen sekä markkinoinnin ja viestinnän perustoimintaan vuodelle 2023.

 

 Kunnan markkinoinnissa on kuitenkin noussut esiin tarve toteuttaa asumiseen liittyvää markkinointikampanjaa jo vuoden 2023 aikana. Kampanjaa ei ole budjetoitu vuodelle 2023, josta syystä markkinoinnissa on tarve lisäbudjetille. Asumiseen liittyvällä markkinoinnilla saadaan tuettua myös vuonna 2024 starttaavaa markkinointikampanjaa.

 

Asumiseen liittyvä markkinointikampanja on tarkoitus toteuttaa touko-elokuussa ja se sisältää niin printti- että digimainontaa eri kanavissa. Kampanjan kustannuksiksi on arvioitu 13.000 euroa.

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se myöntää vuoden 2023 talousarvion käyttötalousosaan yleishallinnon tulosalueelle 13.000 euron lisämäärärahan markkinoinnin kehittämiseen.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

 

       ----------

Kvalt 15.05.2023 § 82  

869/07.02.00.01/2023  

  

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

 

Lisätietojen antaja Viestintäkoordinaattori Tuomas Ojajärvi, tuomas.ojajarvi@kuortane.fi, 050 570 1470             

 Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki, teemu.puolijoki@kuortane.fi, 050 406 6645