Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteistoiminta ja työsuosuojelutoimikunta
Pöytäkirja 02.11.2022/Pykälä 12


Muistamissääntö

 

Henkilökunnan ja luottamushenkilöstön muistamissääntö

 

Yhteist 02.11.2022 § 12  

383/01.02.03.00/2022  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Jaana Salo

 

 Työnantaja voi muistaa henkilöstöään merkkipäivinä ja palvelusvuosista eduin, jotka eivät ole varsinaista korvausta tehdystä työstä.

 

 Kuortaneen kunnan työntekijöitä ja luottamushenkilöstöä on muistettu päätsääntöisesti 50 -vuotis syntymäpäivästä lähtien tasavuosikymmenin. Lisäksi on muistettu läksiäislahjoin eläkkeelle lähdön tai irtisanoutumisen yhteydessä sekä ansiomerkillä 30 kunnallisesta palvelusvuodesta.

 

 Kunnnassa ei ole ollut kirjallista muistamissääntöä, vaikkakin käytäntö on pyritty pitämään yhdenvertaisena erillaisin muin ohjeistuksin.

 

 Nyt valmisteltu muistamis- ja palkitsemisohje on yhdenmukaisuuden ja tasa-arvoperiaatteen mukainen, jossa on huomioitu verottajan ohje työntekijöiden muistamisesta. Muistamiselle kunta haluaa kiittää ja osoittaa arvostusta työntekijöilleen.


Työntekijän saama tavanomainen ja kohtuullinen merkkipäivälahja on verovapaa, jos se on saatu muuna kuin rahana tai siihen verrattavana suorituksena (TVL 69 § 1mom.). Lahja ei voi olla helposti rahaan rinnastettava tai rahaan vaihdettava lahja, esim. avoin lahjakortti, pörssissä noteeratut osakkeet tai rahasto-osuudet.

 

 Verovapauden edellytyksenä on lisäksi, että muistaminen koskee koko henkilökuntaa ohjeen mukaisesti.

 

 Esiin on noussut myös tarve täydentää muistamisessa käytettäviä lahjatuotteita. Näistä tuotteista laaditaan erillinen lahjalista, josta lahjansaaja voi valita hänelle kuuluvasta hintaluokasta mieleisensä tuotteen.             

 

Liite Muistamissääntö 

 

Esittelijä  Hallintojohtaja Jaana Salo

 

Päätösehdotus: Yhteistoiminta- ja työsuojelutoimikunta hyväksyy osaltaan valmistellun muistamissäännön ja esittää, että kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteen mukaisen Kuortaneen kunnan muistamissäännön käyttöön otettavaksi.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin