Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 28.06.2023/Pykälä 165


Sivistystoimen valmiussuunnitelman yleinen osa

 

Sivistystoimen valmiussuunnitelma

 

Sivla 28.06.2023 § 165  

1065/09.00.00/2023  

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja-rehtori Sanna Koivisto

 

 Valmiuslain 12 §:n mukaan kuntien tulee valmiussuunnitelmin ja poikkeusoloissa tapahtuvan toiminnan etukäteisvalmisteluin sekä muilla toimenpiteillä varmistaa tehtäviensä mahdollisimman hyvä hoitaminen myös häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa.

 

 Valmiussuunnittelun tavoitteena on, että kunta kykenee turvaamaan peruspalveluiden häiriöttömän toiminnan myös erilaisissa häiriö- ja poikkeusoloissa, mikä   kriisitilanteissa varmistetaan hyvällä valmiussuunnittelulla.

 

 Varautuminen normaaliolojen häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin muodostuu kunnan valmiussuunnitelman yleisestä osasta sekä toimialojen omista valmiussuunnitelmista.

 

 

 Kuortaneen kunnanvaltuusto on hyväksynyt 11.10.2021 Kuortaneen kunnan valmiussuunnitelman yleisen osan. Samassa yhteydessä on käynnistetty toimialakohtaisten suunnitelmien valmistelu. Sivistystoimessa suunnitelmaa on valmisteltu Aluehallintovirastolta saadun mallin pohjalta. Tässä mallissa on mahdollisimman pitkälle pyritty ottamaan huomioon varhaiskasvatuksen ja opetustoimen erityispiirteet, jotta suunnitelma täydentäisi kunnan yleistä valmiussuunnitelmaa.

 

 Tämän valmiussuunnitelman osa 1 on julkinen asiakirja, mutta osa 2 ja sen liitteet ovat salassa pidettäviä. Asiakirjojen salassapito perustuu lakiin viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999, 24 §, KHO 3819/2017), joka määrittelee valmiussuunnitelmat salassa pidettävien asiakirjojen piiriin. Valmiussuunnitelman salaiseksi määritellyt osat merkitään "viranomaiskäyttöön" merkinnällä. 

 

Liite Valmisusuunnitelman osa 1

 

Esittelijä Sivistysjohtaja-rehtori Sanna Koivisto

 

Päätösehdotus: Sivistyslautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevan sivistystoimen valmiussuunnitelman osat 1 ja 2 liitteineen.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätietojen antaja  Sivistysjohtaja-rehtori Sanna Koivisto, sanna.koivisto@edu.kuortane.fi 040 5057 804