Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.12.2023/Pykälä 501


 

AVI:n tekemä työsuojelutarkastus 6.11.2023

 

Yhteist 07.12.2023 § 26 

 

 

 

Valmistelija Työsuojelupäällikkö Martti Ranta 

 

 Kuortaneen kuntaan tehtiin työsuojelutarkastus 6.11.2023, jonka mukaan Aluehallintovirasto antoi seuraavanlaisen tarkastuskertomusraportin;

 

 Työnantajan työsuojelun toimintaohjelma on laadittu vuonna 2015, eikä sitä sen jälkeen ole päivitetty. Kehittämistarpeita ei ole kirjattu keskitetysti työsuojelun toimintaohjelmaan, vaan niitä on hajallaan muissa asiakirjoissa. Työsuojelutarkastajan näkemyksen mukaan työnantajan työsuojelun toimintaohjelma ei ole ajan tasalla, eikä sitä näin ollen voida pitää uskottavana perustana työpaikan järjestelmälliselle työsuojelutoiminnalle sekä työolojen suunnitelmalliselle kehittämiselle.

 

 Työnantajalla on oltava turvallisuuden ja terveellisyyden edistämiseksi ja työntekijöiden työkyvyn ylläpitämiseksi ohjelma (työsuojelun toimintaohjelma), joka kattaa työpaikan työolojen kehittämistarpeet ja työympäristöön liittyvien tekijöiden vaikutukset. Toimintaohjelmasta johdettavat tavoitteet turvallisuuden ja terveellisyyden edistämiseksi sekä työkyvyn ylläpitämiseksi on otettava huomioon työpaikan kehittämistoiminnassa ja suunnittelussa ja niitä on käsiteltävä työntekijöiden tai heidän edustajiensa kanssa.

 

 Tarkastuksella käydyssä keskustelussa tuli esille, että työterveyshuollon kanssa on kirjallisesti sovittu, että työterveyshuolto kutsuu työntekijät terveydenseurantatarkastuksiin sovituin määräajoin, mutta tämä ei kuitenkaan aina ole toteutunut sovitulla tavalla. Tarkastaja katsoi, että työnantaja ei ole huolehtinut työntekijöiden työ- ja toimintakyvyn selvittämisestä, arvioinnista ja seurannasta hyvän työterveyshuoltokäytännön mukaisesti.

 

 Työnantajan on huolehdittava, että työnantajan järjestettäväksi säädettyyn työterveyshuoltoon sisältyy työntekijöiden työ- ja toimintakyvyn selvittäminen, arviointi ja seuranta hyvän työterveyshuoltokäytännön mukaisesti. Työnantajan on yhteistyössä työterveyshuollon kanssa sovittava toimintakäytäntö työkyvyn ylläpitämiseksi (työkyvyn hallinnan, seurannan ja varhaisen tuen toimintakäytännöt) työpaikan tarpeiden mukaisesti.

 

 Työnantajan työn vaarojen selvitys ja arviointi ei ole ajan tasalla. Työnantajan työn vaarojen selvitys ja arviointi on laadittu vuonna 2015. Työn vaarojen yksikkökohtaiseen selvittämiseen ja arviointiin ei ole sovittu määräväliä tai vuosittaista ajankohtaa. Tarkastaja katsoi, että ajan tasalla oleva työpaikkakohtainen vaarojen selvittäminen ja riskien arviointi on työkalu, jolla työnantaja saa tiedot työpaikan työsuojelun tilasta ja jolla työnantajalla on mahdollista hallita työpaikan työsuojeluriskejä.

 

 Työnantajan on työn ja toiminnan luonne huomioon ottaen riittävän järjestelmällisesti selvitettävä ja tunnistettava työstä, työajoista, työtilasta, muusta työympäristöstä ja työolosuhteista aiheutuvat haitta-, vaara- ja kuormitustekijät sekä, milloin niitä ei voida poistaa, arvioitava niiden merkitys työntekijöiden turvallisuudelle ja terveydelle. Vaarojen selvitys ja arviointi on tarkistettava olosuhteiden olennaisesti muuttuessa ja se on muutenkin pidettävä ajan tasalla.

 

 Tarkastuksessa tuli julki, että uusien työntekijöiden työhöntulotarkastukset eivät aina toteudu määritellyt kuuden kuukauden sisällä työsuhteen aloittamisesta. Sovittu toimintatapa on, että lähiesihenkilö kehottaa työntekijää varaamaan ajan työhöntulotarkastusta varten. Näin ei kuitenkaan aina ole toimittu. Tarkastaja katsoi, että työnantaja ei ole toiminut valvontavastuunsa mukaisesti ja varmistanut, että lähiesihenkilöt noudattavat sovittua toimintatapaa työntekijän työhöntulotarkastukseen ohjaamisessa.

 

  Työnantajan on huolehdittava, että esimiesasemassa olevat ovat tietoisia omista työsuojeluvelvoitteistaan.

 Tarkastuksella käsittelin lisäksi seuraavia asioita: työpaikan perustiedot, työterveyshuollon toimintasuunnitelma, työn vaarojen selvittämisen ja arvioinnin toimenpiteiden toteutus ja seuranta ja psykososiaalinen kuormitus. Edellä mainittuja asioita käsiteltiin yleisellä tasolla työnantajan turvallisuusjohtamisen ja psykososiaalisen kuormituksen hallintaan liittyvien velvollisuuksien osalta.

 

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Martti Ranta

 

Päätösehdotus: Yhteistoiminta- ja työsuojelutoimikunta merkitsee tiedokseen työsuojelutarkastusraportin ja käsittelee raportissa mainittuja puutteita ja niiden tuomia jatkotoimenpiteitä omalta osaltaan.

 

 

Päätös: Yhteistoiminta- ja työsuojelutoimikunta merkitsi tiedokseen työsuojelutoimikunnan raportin ja päätti antaa sen edelleen kunnanhallitukselle tiedoksi.

Lisäksi se päätti esittää kunnanhallitukselle, että se nimeää työryhmän, jonka tehtävänä on valmistella päätöksentekoon toimet työsuojelutarkastuksessa esille tulleiden puutteiden korjaamiseksi.

Yhteistoiminta- ja työsuojelutoimikunta totesi että työryhmässä tulisi olla ainakin kunnanjohtaja, hallintojohtaja, työpisteiden esimiehet, työsuojelupäällikkö ja työsuojeluvaltuutetut.

 

Lisätietojen antaja Työsuojelupäällikkö Martti Ranta martti.ranta@kuortane.fi 0400 484838

 

 

        -----------

Khall 18.12.2023 § 501  

1468/01.04.00.00/2023  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

 Mainittu työsuojelutarkastuksen tarkastuskertomus on käsitelty ja merkitty tiedoksi kunnanhallituksessa 20.11.2023 § 485 (Tiedonantoja).

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus nimeää työryhmään kunnanjohtajan, tulosalueiden esimiehet ja lähiesimiehen perusopetuksesta sekä työsuojelupäällikön ja työsuojeluvaltuutetut.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

 

Lisätietojen antaja Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki, teemu.puolijoki@kuortane.fi, 050 406 6645

 Työsuojelupäällikkö Martti Ranta, martti.ranta@kuortane.fi, 0400 484 838