Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.02.2024/Pykälä 28


Allekirjoitetut perustamisasiakirjat

 

Kokkaamo Ateriapalvelut Oy:n tilannekatsaus vuodelta 2023 sekä lopullisten ja allekirjoitettujen asiakirjojen tiedoksi merkitseminen

 

Khall 19.02.2024 § 28  

100/00.04.01/2024  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Jaana Salo

 

Kunnan ravintohuollon in-house -yhtiönä toimiva Kokkaamo Ateriapalvelut Oy on toiminut helmikuun 2023 alusta lähtien. Kunnanvaltuusto on hyväksynyt yhtiön perustamisen kokouksessaan 14.11.2022 § 61. Yhtiön osakkaina ovat Kuortaneen kunnan lisäksi Isojoen ja Soinin kunnat, Ähtärin kaupunki sekä Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue. Kuortaneen kunnan omistusosuus yhtiöstä on 19,9 %. Kuortaneen kunnan alueella kunta ostaa yhtiöltä sivistystoimen ruoan sekä henkilöstönsä ruoan, hyvinvointialue sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköiden tarvitseman ruoan.

 

Kunnanhallitus on sittemmin kokouksessaan 19.12.2022 § 263 kunnanvaltuuston valtuuttamana hyväksynyt mahdollisesti osin tarkennetut yhtiön perustamisasiakirjat. Samalla kunnanhallitus on päättänyt, että lopulliset ja allekirjoitetut asiakirjat tuodaan kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle myöhemmin tiedoksi.

 

Yhtiön toimitusjohtaja Eija Paavola on kutsuttu kunnanhallituksen kokoukseen pitämään tilannekatsauksen yhtiön kuluneesta vuodesta 2023.

 

Liitteet Perustamissopimus

 Yhtiöjärjestys

 Osakassopimus

 Sopimus pääoman sijoittamisesta sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon

 Liiketoiminnan kauppakirja

 Velkakirja

 Panttaussopimus

 

 

Esittelijä Hallintojohtaja Jaana Salo

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus

1) merkitsee tilannekatsauksen yhtiön vuodesta 2023 tiedoksi

2) merkitsee tiedoksi ja esittää edelleen kunnanvaltuustolle tiedoksi merkittäväksi liitteenä olevat, yhtiötä koskeva lopulliset ja allekirjoitetut asiakirjat.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

 

Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki, Kokkaamo Ateriapalvelut Oy:n hallituksen jäsenenä ja varapuheenjohtajana ilmoitti esteellisyytensä ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Kokkaamo Ateriapalvelut Oy:n toimitusjohtaja Eija Paavolaa kuultiin asiantuntijana tämän asian käsittelyn aluksi.

 

Lisätietojen antaja Hallintojohtaja Jaana Salo, jaana.salo@kuortane.fi, 040 5057 803