Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 26


Henkilöstökertomus 2023

 

Henkilöstötilinpäätös vuodelta 2023

 

Yhteist 23.04.2024 § 5 

 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Jaana Salo 

 

 Henkilöstökertomus laaditaan kerran vuodessa, mutta siihen koottuja tietoja seurataan ja niihin reagoidaan pitkin vuotta. Henkilöstön hyvinvointiin liittyviä tietoja käsitellään myös yhteistoiminnassa henkilöstönedustajien kanssa.

 

 Henkilöstökertomus antaa johdolle ja päättäjille kokonaiskuvan henkilöstövoimavarojen nykytilasta ja kehityssuunnasta ja on näin  päätöksenteon tukena.

 

 Kunnan vakinaisen henkilöstön määrä oli vuoden viimeisenä päivänä 132 henkilöä. Määräaikaisia työntekijöitä oli yhteensä 45 henkilöä.

 

 Raportti on laadittu kunta ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n vuonna 2022 kunnille antaman suosituksen mukaisena.

 

Sairauspoissaolojen kertymä kalenteripäivissä laskettuna nousi 5 % verrattuna edellisvuoteen, yhteensä 159 päivää. Yhteensä poissaoloja kertyi 3295 päivää, huomioimatta sitä onko sairausloma ollut palkallista, 66 %:sta vai kokonaan palkatonta.

 

 

Liite Henkilöstötilinpäätös 2023

 

Esittelijä Hallintojohtaja  Jaana Salo

 

Päätösehdotus: Yhteistoiminta- ja työsuojelutoimikunta merkitsee vuoden 2023 henkilöstötilinpäätöksen tiedokseen ja jättää sen edelleen kunnanhallituksen ja valtuuston käsiteltäväksi.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

 

 

        ----------

Khall 20.05.2024 § 91 

   

 

 

Liite Henkilöstötilinpäätös 2023

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi liitteenä olevan vuoden 2023 henkilöstötilinpäätöksen.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

 

       ------------

 

Kvalt 17.06.2024 § 26  

217/01.00.02/2024  

  

Liite Henkilöstötilinpäätös 2023  

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

 

Lisätietojen antaja Hallintojohtaja Jaana Salo, jaana.salo@kuortane.fi, 040 5057 803