Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 26.08.2024/Pykälä 36



 

Talousarvion toteutuminen ajalta 1.1.-30.6.2024

 

Khall 19.08.2024 § 131 

 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Jaana Salo

 

 Talousarvion toteutumisesta raportoidaan kunnanhallitukselle ja -valtuustolle neljännesvuosittain. Vuoden ensimmäinen ja toinen raportointi sisältää numero-osaan liittyvää aineistoa. Kolmannessa raportissa esitetään arvioita myös talousarviossa asetettujen toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta.

 

 Toisen vuosineljänneksen jälkeen Kuortaneen kunnan toimintatuottojen toteutuma oli 52,8 % ja toimintakulut 52,8 %. Mikäli tuotot ja kulut kertyisivät tasaisesti tulisi toteutuman olla 50 %.

 

 Suurimmat tulosaluekohtaiset poikkeamat hallintokunnittain / tulosalueittain:

 

 Kunnanhallituksen toimintatuotot ovat toteutuneet 58,3 %, toimintakulut 57,0 % ja toimintakate 56,6 %.

 

 Yleishallinnon toimintatuottojen toteutumassa, 64,1 % näkyy Urheiluopistolta laskutettujen palloiluhallin vuokrien nousu hallista Kuntarahoitukselle maksettavan leasingvuokran mukaisesti. Toimintakuluissa 64,0 % ylitys johtuu lähinnä vuosittain maksettavien kulujen ajoittumisesta ensimmäiselle vuosipuoliskolle sekä lomarahojen maksuaikataulusta.

 

 Rahoitusosan tulos 49,3 % koostuu verotuloista 47,4 %, valtionosuuksista 50,9 % ja muista rahoitustuotoista ja -kuluista 29,9 %.

 

 Elinkeinotoiminnan toimintatuottojen 29,7 % kertymään vaikuttaa pääosin se, että tytäryhtiön isännöintipalvelujen laskutus tapahtuu loppuvuoden puolella. Toimintakulujen 31,1 % toteutuminen alle tasaisen vauhdin johtuu toimintakulujen epätasaisesta kertymisestä.

 

Tytäryhtiöiden, KiOy Kuortaneen Asunnot ja Kuortaneen Yritystilat, selvitys talousarvion toteutumisesta ajalta 1.1.-30.6.2024 esitetään liitteenä.

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja-rehtori Sanna Koivisto

 Kirjastonjohtaja-vapaa-aikavastaava Katja Kyllönen

 

 

 Sivistyslautakunnan toisen neljänneksen toimintatuotot ovat toteutuneet 55,4%, toimintakulut 51,7 % ja toimintakate 51,3%.

 

 Peruskoulutuspalveluiden toimintakulut (56,5%) ovat ylittyneet johtuen koulukuljetuksista, jotka jouduttiin kilpailuttamaan kesken sopimuskauden. Sopimukset kilpailutettiin uudelleen koska palvelutuottaja sanoi ne irti.

 

 Lukiokoulutuksen toimintatuotot ovat ennakoitua suuremmat (138,8%), johtuen hankeavustuksesta, joista ei tiedetty talousarviota laadittaessa.

 

 Vapaa-aikapalvelujen toimintatuotot ovat ennakoitua suuremmat (72%), johtuen hankeavustuksesta, joista ei tiedetty talousarviota laadittaessa. Toimintakulut (43,8%) hankkeen osalta eivät ole kuitenkaan vielä toteutuneet.

 

 Varhaiskasvatuksen toimintatuotot ovat arviointihetken tilanteessa ylittyneet (59,2%), johtuen hankeavustuksesta, joista ei tiedetty talousarviota laadittaessa.

 

 

Valmistelija  Tekninen johtaja Martti Ranta

 

Teknisen lautakunnan toisen neljänneksen toimintatuotot ovat toteutuneet 51,0 %, toimintakulut 54,5 % ja toimintakate 59,1 %.

Tilapalveluiden toimintakulujen (55,7 %) ylitys johtuu pääosin kaukolämmön yksik-köhinnoittelun jatkuvasta noususta.

 - 2022 kaukolämpö 76,40€/MWh

 - 2023 kaukolämpö 91,30€/MWh

 - 2024 kaukolämpö 103,22€/MWh

 

Tilapalveluiden toimintatuotot (57,7 %) ovat ylittyneet mm. suotuisan kiinteistöjen vuokrakertymien vuoksi.

 

Yhdyskuntatekniikan palveluiden toimintakulujen (57,5 %) ylitykset johtuvat kausi-luontoisista kulueristä kuten kesätyöntekijöiden palkkakustannusten osalta, puistot ja yleiset alueet sekä koneiden kunnossapitopalveluiden suuruuden vuoksi.

 

Yhdyskuntatekniikan palvelujen toimintatuottoihin kirjautuu tytäryhtiöille suoritetut myyntipalvelut. Näitä on ollut alkuvuonna budjetointia vähemmän.

 

Vesi- ja viemärilaitoksella puhtaan veden myyntituotot ovat olleet vähäisemmät arviolaskutuksen vuoksi, tilanne voi korjaantua vuoden lopussa todellisen vesiku-lutusmäärän selvittyä.

 

Muilta osin poikkeamat selittyvät tarkastelujaksoon nähden poikkeavasta laskutus-rytmistä ja toimintakuluissa näkyy henkilöstön lomarahan kohdentuminen ensim-mäisen vuosipuoliskon kuluksi.

 

Investointien toteumaprosentti tarkastelujaksolla on ollut 10,6 % (netto). Investointihankkeet on suunniteltu ja kilpailutettu talven ja kevään aikana, toteutus tapahtuu pääosin kolmannella sekä neljännellä vuosikvartaalilla.

 

Valmistelija Rakennustarkastaja Katja Karonen

 

 Ympäristölautakunnan alaisen toiminnan vuoden 2024 toteuma 30.6.2024 käyttö­talouden osalta on toteutunut seuraavasti:

 

 Ulkoinen  budjetti toteuma %

 Toimintatuotot   87 500 28 615 32,7

 Toimintakulut                      -328 500         -130 026 39,6

 Toimintakate                      -241 000         -101 410 42,1

 

 Ympäristölautakunnan osalta menojen ja tulojen painopiste on kesäaikaisessa toi­minnassa ja suurin osa menoista ja tuotoista ajoittuu toisen ja kolmannen vuosineljänneksen osalle.

 

 Rakennuslupia on alkuvuoden aikana ollut huomattavan vähän eikä isoja lupia ole juurikaan ollut ja maa-ainesluvat laskutetaan vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä.

 

 Ympäristöpalvelujen toimintatuotoista puuttuu osa tarkastelujaksolle kuuluvia maksutuloja, ja toimintakulujen osalta kaavoituskulut eivät ole toteutuneet suunnitellusti.

 

 

Liitteet Talousarviovertailu 1.1.-30.6.2024

 Investointien toteutuma 1.1.-30.6.2024

 KiOy Kuortaneen Asunnot ta-vertailu 1.1.-30.6.2024

 KiOy Kuortaneen Kuortaneen Yritystilat ta-vertailu 1.1.-30.6.2024

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se päättää merkitä tiedokseen talousarvion toteutumisen ajalta 1.1.-30.6.2024

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

 

Lisätietojen antaja Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki, teemu.puolijoki@kuortane.fi 050 406 6645

 

 

 ----------

 

Kvalt 26.08.2024 § 36  

531/02.02.02/2024  

 

 

Liitteet Talousarviovertailu 1.1.-30.6.2024

 Investointien toteutuma 1.1.-30.6.2024

 KiOy Kuortaneen Asunnot ta-vertailu 1.1.-30.6.2024

 KiOy Kuortaneen Kuortaneen Yritystilat ta-vertailu 1.1.-30.6.2024

 

 

    

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

 

Lisätietojen antaja Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki, teemu.puolijoki@kuortane.fi 050 406 6645