Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.03.2023/Pykälä 321


Lausunto

 

Lausunto Vaasan hallinto-oikeudelle valituksen johdosta / Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kuortaneen Uintikeskus Oy:n ottamalle luottolimiitille

 

Khall 27.03.2023 § 321  

761/11.01.00.03/2022  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki 

 

 Kunnan ja Kuortaneen Urheiluopistosäätiön yhteisen uintikeskus-hankkeen suunnittelu on käynnissä. Hanketta toteutetaan kunnan ja Urheiluopiston omistaman Kuortaneen Uintikeskus Oy:n toimesta. Kuortaneen kunnanvaltuusto on kokouksessaan 30.1.2023 § 4 (Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kuortaneen Uintikeskus Oy:n ottamalle luottolimiitille) päättänyt seuraavaa:

 

 Kunnanvaltuusto

 1) myöntää Kuortaneen kunnan omavelkaisen takauksen Kuortaneen Uintikeskus Oy:lle yhtiön esittelytekstissä esille tuoduin ehdoin Nordea Bank Oyj:ltä ottamalle 1.000.000 euron luottolimiitille

 2) päättää, että takaus koskee lainan pääomaa, korkoa, mahdollisia viivästyskuluja ja perimiskuluja sekä muita lainan liitännäiskuluja

 3) hyväksyy takauksen vastavakuudeksi kiinnitykset Kuortaneen Uintikeskus Oy:n ja Kuortaneen Urheiluopistosäätiön välillä 19.12.2022 allekirjoitettuun vuokraoikeuteen pääomaltaan 1.000.000 euroa

 

 Päätöstä koskien on yksityishenkilön toimesta tehty Vaasan hallinto-oikeuteen kunnallisvalitus, ja hallinto-oikeus on lähettänyt kuntaan asiaa koskien lausuntopyynnön. Valituksessa esitetään, että kunnanvaltuusto ottaa tämän asian uusintakäsittelyyn. Valituksen perustelut ja ehdotukset vastineiksi niihin ovat esityslistan liitteenä.

 

 Hallinto-oikeus pyytää antamaan lausunnon valituksen johdosta sekä liittämään oheen valituksenalaisen päätöksen perusteena olevat asiakirjat. Lausunto ja asiakirjat tulee toimittaa hallinto-oikeuteen 5.4.2023 mennessä.

 

 Valitus ja hallinto-oikeuden lausuntopyyntö ja muuta materiaalia on toimitettu kunnanhallitukselle esityslistan oheismateriaalina.

 

Liite Lausunto

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan lausunnon Kuortaneen kunnan lausunnoksi Vaasan hallinto-oikeuteen jätetyn valituksen (diaarinumero 233/2023) johdosta.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

 

 Riikka Varila ja Jaana Salo, Kuortaneen Uintikeskus Oy:n hallituksen jäseninä, ilmoittivat esteellisyytensä ja poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteona ajaksi.

 

 Teemu Puolijoki toimi pöytäkirjanpitäjänä tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajan.

 

Lisätietojen antaja  Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki, teemu.puolijoki@kuortane.fi, 050 406 6645