Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.03.2023/Pykälä 323


 

Täyttölupia varhaiskasvatukseen

 

Sivla 15.03.2023 § 139 

 

 

 

Valmistelija Varhaiskasatuspäällikkö Merja Ahola

 

 Kunnanhallitus myönsi 9.8.2022 päiväkoti Kuperkeikkaan täyttöluvan varhaiskasvatuksen lastenhoitajalle 1.9.2022-2.6.2023. Täyttölupa tarvittiin, koska päiväkotiin piti perustaa viides ryhmä. Ryhmän tarvetta on ollut määrä tarkastella kevään 2023 aikana.             

 

 Viidennelle ryhmälle on edelleen tarvetta myös kaudeksi 1.8.2023- 20.6.2024.Ikäluokkien pienenemisestä johtuen näyttää siltä, että ryhmää ei tarvita enää syksyllä 2024.

 

 Vuorohoidon tarve on lisääntynyt kevään 2023 aikana, eikä vuorohoitoyksikön pyörittäminen nykyisellä resurssilla ole enää mahdollista vaan sijaisia tarvitaan jatkuvasti. Palvelun vakauttamiseksi varhaiskasvatukseen on syytä palkata määräaikainen lastenhoitaja ajalle 1.6.2023-31.7.2024 (nk.vakituinen sijainen).

 

Esittelijä Sivistysjohtaja-rehtori Sanna Koivisto

 

Päätösehdotus: Sivistyslautakunta päättää pyytää kunnanhallitukselta täyttölupaa kahden määräaikaisen lastenhoitajan palkkaamiseksi ajalle 1.8.2023-20.6.2024 ja 1.6.2023-31.7.2024.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

       ---------

 

Khall 27.03.2023 § 323  

731/01.01.01.01/2022  

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus myöntää sivistyslautakunnan anomat täyttöluvat kahden määräaikaisen lastenhoitajan palkkaamiseksi ajalle 1.8.2023 - 20.6.2024 ja 1.6.2023 - 31.7.2024.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

 

Lisätietojen antaja Sivistysjohtaja-rehtori Sanna Koivisto, sanna.koivisto@edu.kuortane.fi, puh 0405057804