Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.03.2023/Pykälä 324


 

Täyttölupapyyntö sivistysosaston hallintosihteerin toimelle

 

Khall 27.03.2023 § 324  

747/01.01.00.03/2022  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Jaana Salo

 

 Kuntien hallinnollisten tehtävien määrä ja vaatimukset ovat kasvaneet erityisesti viimeisten kahden vuoden aikana. Useilla uusilla tehtävillä on suora taloudellinen vaikutus kunnan valtionosuuksiin. Kuortaneella on sivistystoimessa useita yhdistelmävirkoja eikä lisätehtäville ole resursoitu henkilöstöä. Myös soteuudistus lisäsi sivistystoimen tehtäviä, esim. terveysneuvonta kokonaan uutena tehtävänä. Lisäksi vapaa-aikapalvelut ovat merkittävässä osassa HYTE -kertoimen määräytymistä.

 

 Sivistysosaston kokoaikaisen sihteerin jäätyä vuonna 2016 eläkkeelle, ei tätä tehtävää täytetty vaan työt jaettiin usealle eri henkilölle. Tämä järjestely ei enää kokonaisuuden kannalta ole toimiva. Nykyisten tehävien vaativuustason vuoksi tehtävä on asiantuntijatehtävä, joten on perusteltua resurssoida sivistystoimelle hallintosihteeri.

 

 Sivsitsyjohtaja-rehtorin kanssa käydyn neuvottelun pohjalta on tehtävään laadittu seuraava toimenkuva perusteluineen.

 

Toimenkuva:

 

- hallinnolliset tehtävät kuten mm viranhaltijapäätösten valmistelu (esim. Dynastyn ja Populuksen käyttö)

 - Kosken ja Primuksen pääkäyttäjä ja sivistystoimen tilastojen hallinta

 - talousarvion ja tilinpäätöksen valmistelu sivistysjohtajan alaisuudessa

 - sivistystoimen laskujen tiliöinti (palveluluokat ja Heeroksen käyttö)

 - hankkeiden seuranta ja raportointi

 - koulukuljetusreittien valmistelu ja ylläpito

 - muut sivistystoimen alaiset toimistotehtävät

 

Perustelut:

-          Hallinnollisten tehtävien vaatimukset ovat kasvaneet valtiovallan uusien toimintatapojen myötä. Uusien tehtävien taloudelliset vaikutukset ovat merkittävässä osassa kunnan valtionosuuksien kertymisetä. Koski (tilastointi), palveluluokat (tilastointi), HYTE -kerroin (suoraan valtionosuudet)

-          Koko sivistystoimen esihenkilöiden tehtävät ovat lisääntyneet. Sivistysjohtaja-rehtori, koulujen rehtorit, kirjastonjohtaja-vapaa-aikavastaava ja varhaiskasvatusjohtaja (ml päiväkodinjohtajan tehtävät) ovat lukion rehtoria lukuun ottamatta yhdistelmävirkoja

-          Oppilasmäärät ovat kasvaneet yhteiskoulussa ja lukiolla

-          Erityisopetus on lisääntynyt

-          Valmistava opetus, urheiluluokka ja lastensuojeluyksikön opetusryhmä uusina

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus myöntää anotun täyttöluvan sivistysosaston hallintosihteerin toimelle.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

 

Lisätietojen antaja Hallintojohtaja Jaana Salo, jaana.salo@kuortane.fi, 040 505 7803