Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.04.2023/Pykälä 331


 

Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2022

 

Khall 03.04.2023 § 331  

782/00.04.02/2023  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Jaana Salo

 

 Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymä tuotti sosiaaliasiamiespalveluita Etelä-Pohjanmaan alueella vuoden 2020 loppuun saakka. Vuoden 2021 alusta lukien tämä palvelu siirtyi Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy (SeAMK), SONet BOTNIAn tuottamaksi. Tehtävässä aloitti tuolloin vakituisena sosiaaliasiamiehenä yhteiskuntatieteiden maisteri, laillistettu sosiaalityöntekijä Taina Holappa ja 1.12.2021 lukien tehtävässä on toiminut sijaisena yhteiskuntatieteiden maisteri laillistettu sosiaalityöntekijä Anne Vita. Seuraava muutos on tulossa 1.4.2023 kun, sosiaaliasiamiespalvelu siirtyy Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen omaksi palveluksi.

 

 Etelä-Pohjanmaan sosiaaliasiamiehen toiminta-alueeseen kuului vuonna 2022 maakunnan kaikki 18 kuntaa Isokyrö mukaan lukien. Näin ollen vuonna 2022 Etelä-Pohjanmaan sosiaaliasiamiehen toiminta-alueen väkiluku vastasi koko Etelä-Pohjanmaan väkilukua, joka vuonna 2021 oli 191 762 henkilöä.

 

 Vuoden 2022 aikana sosiaaliasiamiehelle tuli yhteensä  261 yhteydenottoa (v. 2021 332). Vähennys selittyy osittain työntekijöiden erilaisilla tilastointitavoilla.  

 

 Suurin osa, yhteensä 211, ensimmäisistä yhteydenotoista on tullut puhelimitse. Puhelimitse kirjatut yhteydenotot sisältävät suorina puhelinaikoina tulleet yhteydenotot sekä vastaajaan ja tekstiviesteillä jätetyistä yhteydenottopyynnöistä seuranneet puhelut. Ensimmäinen yhteydenotto on tullut sähköpostitse vuoden aikana 50 kertaa.

 

 Vuoden 2022 aikana yhteydenotoista eniten (230 kpl / 88 %) on koskenut sosiaalihuoltoa (ml oppilashuolto) ja yhteydenottajana on ollut useimmiten (75 %) joku muu kuin asiakas itse. Muita, kuin sosiaalihuoltoon liittyneitä yhteydenottoja on tullut 31 (vuonna 2021 muita yhteydenottoja oli 35). Nämä yhteydenotot ovat liittyneet pääsääntöisesti terveydenhuoltoon. Myös Kelaan ja sivistystoimen palveluihin liittyviä yhteydenottoja on tullut. Pääsääntöisesti sosiaaliasiamies on ohjannut yhteydenottajat oikeaan viranomaiseen, mutta tapauskohtaisesti sosiaaliasiamies on voinut myös auttaa asiakasta asian selvittämisessä esimerkiksi tilanteissa, joissa asiakas on jo yrittänyt selvittää asiaa, mutta ei ole onnistunut.

 

 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2022 on toimitettu kunnanhallituksen jäsenille.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus merkitsee sosiaaliasiamiehen selvityksen vuodelta 2022 tiedoksi

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

 

Lisätietojen antaja Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki, teemu.puolijoki@kuortane.fi, 050 406 6645