Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 02.05.2023/Pykälä 358


 

Esitys Lakeuden Etappi Oy:n hallituksen jäseneksi ja varajäseneksi

 

Khall 02.05.2023 § 358  

848/00.00.01.05/2023  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki 

 

Lakeuden Etappi Oy pitää varsinaisen yhtiökokouksen tiistaina 16.5.2023 klo 10.00 RE-pisteessä (Laulanteentie 111, Seinäjoki). Kokouksen esityslistalla on muun muassa hallituksen jäsenten ja varajäsenten valinta.

 

Yhtiön yhtiöjärjestyksen 3 §:n mukaan  hallituksen varsinaisten jäsenten, varajäsenten, hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan toimikausi on kaksi (2) vuotta siten, että toimikausi päättyy kahden (2) vuoden määräajan kuluttua ensiksi pidettävän varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Nykyinen voimassa oleva hallitus on valittu osakkeenomistajien yksimielisellä päätöksellä 3.11.2021. Kokouksessa esityksenä yhtiökokoukselle on, että valitaan omistajakuntien esityksestä kaksivuotiseksi toimikaudeksi kaksitoista hallituksen jäsentä, joista neljä on Seinäjoelta, kaksi Kurikasta ja yksi kustakin muusta omistajakunnasta. Lisäksi valitaan kullekin hallituksen jäsenelle henkilökohtainen varajäsen.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus tekee esityksensä Lakeuden Etappi Oy:n hallituksen jäseneksi ja varajäseneksi kahden vuoden kuluttua ensiksi pidettävän varsinaisen yhtiökokouksen loppuun.

 

Päätös: Kunnanhallitus eittää Lakeuden Etappi Oy:n hallituksen nimettävän varsinaiseksi jäseneksi Jukka Rantasen ja varajäseneksi Juha-Matti Salimäen kahden vuoden kulutta ensiksi pidettävän varsinaisen yhtiökokouksen loppuun saakka.

 

Lisätietojen antaja Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki, teemu.puolijoki@kuortane.fi, 050 406 6645