Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 02.05.2023/Pykälä 357


Henkilöstötilinpäätös 2022

 

Henkilöstötilinpäätös vuodelta 2022

 

Yhteist 19.04.2023 § 7 

 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Jaana Salo

 

 Henkilöstökertomus laaditaan kerran vuodessa, mutta siihen koottuja tietoja seurataan ja niihin reagoidaan pitkin vuotta. Henkilöstön hyvinvointiin liittyviä tietoja käsitellään myös yhteistoiminnassa henkilöstönedustajien kanssa.

 

 Henkilöstökertomus antaa johdolle ja päättäjille kokonaiskuvan henkilöstövoimavarojen nykytilasta ja kehityssuunnasta ja on näin  päätöksenteon tukena.

 

 Kunnan vakinaisen henkilöstön määrä oli vuoden viimeisenä päivänä 144 henkilöä. Määräaikaisia työntekijöitä oli yhteensä 50 henkilöä.

 

 Kunta ja hyvinvointialuetyönantajat KT, on antanut kunnille uuden suosituksen henkilöstökertomuksen laadintaa varten. Yhteiset tunnusluvut ja niiden laskentatapa suositellaan otettavaksi käyttöön vuoden 2022 alussa. Tämä raportti on nyt laadittu uuden suosituksen mukaan, eikä aiempien vuosien vertailutietoa kaikilta osin ole saatavissa tai se ei ole vertailtavaa.

 

 Tässä tilinpäätöksessä uutena tunnuslukuna on ilmoitettu kunnan henkilöstömäärä henkilötyövuosina, mikä kuvaa paremmin vuoden aikana palvelussuhteessa ollutta työvoimaa kuin henkilöstön lukumäärä. Henkilötyövuosi = palkallisten palveluksessaolopäivien lukumäärä kalenteripäivinä / 365* (osa-aikaprosentti/100)

 Vuonna 2022 Kuortaneen kunnassa tehtiin 175,95 henkilötyövuotta.  Myös sairauspoissaolot suhteutetaan jatkossa henkilöstyövuosiin.

 

 Sairauspoissaolojen kertymä kalenteripäivissä laskettuna nousi 10 % verrattuna edellisvuoteen, yhteensä 299 päivää. Yhteensä poissaoloja kertyi 3166 päivää, huomioimatta sitä onko sairausloma ollut palkallista, 66 %:sta vai kokonaan palkatonta.               

 

Puheenjohtajan päätösehdotus:

 Yhteistoiminta- työsuojelutoimikunta merkitsee vuoden 2022 henkilöstötilinpäätöksen tiedokseen ja jättää sen edelleen kunnanhallituksen ja valtuuston käsiteltäväksi.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

 

       -------------

Khall 02.05.2023 § 357  

830/01.00.02/2023  

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi liitteenä olevan vuoden 2022 henkilöstötilinpäätöksen.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

 

Lisätietojen antaja Hallntojohtaja Jaana Salo, jaana.salo@kuortane.fi, 040 5057 803