Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 02.05.2023/Pykälä 350


sopimusluonnos

 

Lausunto sopimuksesta elintapaohjauksen toteutuksesta kunnan ja hyvinvointialueen yhteistyönä

 

Khall 02.05.2023 § 350  

852/00.01.01.02/2023  

 

 

Valmistelija Liikuntasihteeri Tuomas Mikkola

 Vapaa-aikavastaava Katja Kyllönen

 Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki 

 

Elintapaohjausta on kehitetty Etelä-Pohjanmaalla aktiivisesti jo vuosien ajan. Taustalla on mm. vuosina 2017-2018 toiminut elintapaohjauksen VESOTE-kärkihanke, jossa oli mukana yhteensä 10 sairaanhoitopiiriä ja jota hallinnoi UKK-instituutti. Kehittämistyötä on sen jälkeen jatkettu

elintapaohjauksen maakunnallisessa kehittämisverkostossa, jossa edustettuna ovat kunnat, hyvinvointialue, järjestöt ja oppilaitokset. Etelä-Pohjanmaalle on viime vuosina syntynyt toimintamalleja, joissa kuntien liikunta- ja vapaa-aikapalvelut tekevät yhteistyötä terveydenhuollon

kanssa tarjoamalla liikuntaneuvonnan ja elintapaohjauksen palveluita. Parhaimmillaan palvelu toteutuu tiiviissä yhteistyössä kunnan liikuntaneuvojan/hyvinvointivalmentajan ja hyvinvointialueenterveydenhoitajan kanssa, jolloin on muodostunut ns. yhteisasiakkuus.

 

Hyvinvointialueen on tehtävä alueellaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä yhteistyötä myös muiden julkisten toimijoiden, yksityisten yritysten ja yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä 612/2021).

Hyvinvointialueen tulee sopia yhteistyöstä, työnjaosta ja palvelujen yhteensovittamisesta, mikäli sosiaali- ja terveyspalveluja kootaan suurempiin kokonaisuuksiin, sekä sovittaa yhteen terveydenhuollon palvelujaan kunnallisten ja valtion palvelujen kanssa. Elintapaohjauksen

kokonaiskoordinaation vastuu on hyvinvointialueella ja yhteistyöstä, työnjaosta sekä palveluiden yhteensovittamisesta tulee sopia. Elintapaohjauksen yhdyspintapalveluista suositellaan laadittavan

kumppanuussopimukset ja hyvinvointialueelle sekä kuntaan tulee määritellä vastinparit.

 

Laadukkaan elintapaohjauksen edellytyksenä on myös riittävä resurssointi osaamiseen ja henkilöstöön. (STM 2022, Elintapaohjauksen tarkistuslista). Elintapaohjauksen toteutuksen osalta on tarkoitus laatia nyt yhdyspintasopimus kuntien ja hyvinvointialueen välille. Sopimus koskee Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen sekä kuntien välisestä yhteistyöstä 18 vuotta täyttäneiden potilaiden ja asiakkaiden kohdennetun elintapaohjauksen toteutuksessa.

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue on lähettänyt sopimusta koskien lausuntopyynnön ja pyytää lähettämään lausunnon 14.5.2023 mennessä.

 

Liite Sopimusluonnos

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus toteaa lausuntonaan Kuortaneen kunnan puolesta sopimuksesta elintapaohjauksen toteutuksesta kunnan ja hyvinvointialueen yhteistyönä seuraavaa:

Lähtökohtaisesti lausuttavana oleva sopimusluonnos on hyvin valmisteltu, mutta sitä on vielä hyvä tarkentaa tietyin osin. Ylipäänsä sopimuksessa olisi tärkeää vielä selkeyttää kuka toimija tekee mitäkin elintapaohjaukseen liittyen.

Sopimusluonnoksen kohdassa 7 (Kohdennetun elintapaohjauksen palveluketju) olisi hyvä olla graafinen kaavio, joka selkeyttäisi kohdan sisältöä paremmin. Siinä olisi hyvä tuoda esiin esimerkkejä kunnan muista hyvinvointipalveluista, jotka kohdistuvat elintapa-asioihin. Olisiko esimerkiksi kunnan seurantakäyntien sisältöä mahdollista vielä hieman tarkentaa?

Sopimusluonnoksen kohdassa 6 todetaan kunnalla olevan mahdollista hankkia elintapaohjauksessa tarjottavan palvelunsa myös alihankintana ulkopuoliselta palveluntuottajalta. Kunta voi kuitenkin käyttää sopimuksessa tarkoitetun palvelun tuottamiseen vain hyvinvointialueen hyväksymiä alihankkijoita. Olisikin syytä rakentaa esimerkiksi päivittyvä verkkosivusto, josta kävisi ilmi mitkä ovat hyvinvointialueen hyväksymiä palveluntuottajia.

Sopimusluonnoksessa kohdassa 12 (Sopimuksen muuttaminen ja irtisanominen) todetaan toiminnan toteutumista ja vaikuttavuutta seurattavan ja että sopimus on tarvittaessa mahdollista saattaa tarkasteltavaksi hyvinvointialueella yhdyspintatyön sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakuntaan. Tässä yhteydessä tulisi mainita että sopimusta seurataan ja voidaan tarkastella myös sopimuksen toisessa osapuolessa eli kunnassa. Samoin sopimuksen irtisanomismahdollisuus tulee hyvinvointialueen ohella olla myös kunnalla.

Sopimuksessa olisi tärkeää olla kirjattuna maksimimäärä sen osalta, paljonko hyvinvointialue saa lähettää asiakkaita kuntakohtaisesti elintapaohjaukseen. Tämä maksimimäärä tulee suhteuttaa kunnan toimintaan käytettävissä oleviin resursseihin.

 

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

 

Lisätietojen antaja Liikuntasihteeri Tuomas Mikkola, tuomas.mikkola@kuortane.fi, 040 631 7442

 Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki, teemu.puolijoki@kuortane.fi, 050 406 6645